tiistai 18. lokakuuta 2011

Pikaruokaa: Kinoaa, linssejä ja aurinkokuivattua tomaattia


Uusi postaus!
Esittelen erittäin nopean ruoan, jota olen tehnyt eri variaatioilla eri kiireissä hyvin monesti. Ohje koostuu oman kaappini perusraaka-aineista, mutta sitä on helppo soveltaa. Kinoan tilalla voi kokeilla vaikkapa spagettia ja lisätä soijarouhetta tai purkkipapuja. Tässä "reseptissä" ei käytetä aikaa mitta-astioiden etsimiseen ja tiskaamiseen vaan kaadellaan purkeista sopivia määriä fiiliksen mukaan. Itse tein yhden hengen annoksen, sulkeissa erittäin suntaa-antavat määräarviot.


Tähän pikaruokaan tarvitaan siis...


vettä (ehkä noin 7 dl)
kinoaa (= kinua, kvinoa, quinoa) (noin desilitra)
punaisia linssejä (vajaa desilitra)
sipulia (käytin yhden)
suolaa
mustapippuria
jauhettua chiliä
aurinkokuivattua tomaattia (pari puolikasta)

Laita kattilaan vettä kuumentumaan. Odotellessasi veden kiehumista valmistele kinoa: huuhtele ensin kuumalla vedellä ja sitten viileällä. Kun vesi kiehuu. lisää kinoa ja suola kattilaan. Pilko sipuli joukkoon ja huuhtele linssit, lisää ne niin ikään kattilaan. Katso kellosta 10 minuuttia ja paloittele sillä aikaa aurinkokuivattu tomaatti. Kun kinoa ja linssit ovat kypsyneet, kaada ylimääräinen neste pois, lisää aurinkokuivattu tomaatti ja mustapippuri, sekoita, tarkista maku ja annostele lautaselle.


Tämä ruoka on äärimmäisen sopiva kiireisen ihmisen lisäksi myös laiskalle tiskaajalle, sillä ruuanvalmistus tapahtuu yhdessä kattilassa. Olenpa tehnyt myös versiota, joka ei vaatinut mitää pilkkomista (ajan säästöä ja vähemmän tiskiä, heh): spagettia tai riisiä, linssejä, ja soijarouhetta. Kaikki kaadetaan suvereenisti kattilaan kypsentymään ja lopuksi ylimääräiset liemet pois. Ruuanlaiton ei tarvitse aina olla niin konstikasta.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Keltainen hernesoppa

Kokeilin tänään perinteikästä pannarin kaveria elikä hernesoppaa. Ei tosin ollut pannaria kaveriksi eikä sopastakaan tullut ihan perinteikästä - maittavaa kyllä.
Tämä on edullinen ja helppo, joskin hieman valmisteluja vaativa ja aikaa vievä ruoka.




Veeran keltaiseen hernesoppaan tarvitset:

n. 400g kuivattuja keltaisia ruokaherneitä
sipulin
muutaman valkosipulinkynnen
pari porkkanaa
n. 1,5 l vettä
mausteita: suolaa, jauhettua korianteria, reilusti mustapippuria, aivan hiven jauhettua muskottipähkinää

Poista herneiden joukosta kaikki epämääräiset yksilöt ja roskat ym., huuhtele jäljelle jääneet ja laita ne likoamaan runsaaseen vesimäärään yön yli tai tai kauemmin, kunnes ne ovat turvonneet.
Seuraavana päivänä kaada herneiden vesi pois, huuhtele, kaada ne kattilaan ja mittaa päälle noin puolitoista litraa vettä. Keitä herneitä noin tunti ja lisää sitten pilkotut porkkanat, sipulit ja mausteet ja keitä toinen tunti, tai niin kauan kunnes herneet ovat pehmenneet ja hieman soseutuneet. Tarkista vielä maku ja nauti!



On kuin kirjoittamaton normi, ettei hernesopan perinteiseen reseptiin saisi koskea! Kajosin kuitenkin, ja tuloksena syntyi melko paljon totutusta sopasta poikkeava ruoka. Pientä piristystä ankeaan perusruokaan vähällä muutoksella, siis. Seuraavalla kerralla ajattelin lorauttaa joukkoon hieman kookosmaitoa ja raastaa vähän inkivääriä...

tiistai 10. toukokuuta 2011

Falafelit ja pinaatti-retiisilisuke

Olen törmäillyt viime aikoina eri yhteyksissä falafeleihin. Ehkä sitten alitajuntaisesti tämä on vaikuttanut ruokakauppakäyttäytymiseeni, sillä tänään persiljaruukkuun katsahtaessani tajusin omistavani jo kaikki raaka-aineet siihen nimeltämainitsemattomaan herkkuun. Ja mitä minulla ei ollut, sovelsin.

Lueskelin erilaisia reseptiversioita ympäri internettiä ja yhdistelin palasista sitten itselleni sopivan.




Falafelit (n. 18 kpl)

1 prk keitettyjä kikherneitä (valutettuna 230 g, esim. GoGreenin luomu-, noin 3 dl)
1 punasipuli
1 dl tuoretta persiljaa silputtuna
0,5 dl kikhernejauhoa ja saman verran vettä
puolikkaan limetin mehu
noin 1 rkl oliiviöljyä
mausteita: korianteria, chilijauhetta, juustokuminaa, suolaa, mustapippuria, curryä ym. (itse käytin Sonnentorin makeaa curry- ja Meiran chilimausteseosta)

Jauha kikherneet tehosekoittimessa tai vastaavalla vempeleellä. Hienonna sipuli ja persilja. Sekoita kikhernejauho ja vesi keskenään, anna hetken turvota. Yhdistä kaikki aineet, purista limetin mehu ja lisää mausteet. Pyöritä kostein käsin massasta palleroita ja paista ne öljyssä paistinpannulla.



Korvasin monessa ohjeessa esiintyvät leivänmurut (tai vaihtoehtoisesti kananmunan) kikhernejauholla, joten ruoka sopii myös keliaakikolle. Sipulia en kuullottanut etukäteen, ja sitruunamehun korvasin limetillä - molemmat vedot osoittautuivat varsin mainioiksi, sillä falafeleistä tuli raikkaita.


Raikas (ja hyvin yksinkertainen, mutta ennen kaikkea raikas) oli myös lisuke"salaattini", jonka koostin tuoreesta pinaatista ja retiisistä. Pinnalle pirskotellaan oliiviöljyä, puristetaan melko reippaasti limetinmehua ja pyöräytetään reilusti mustapippuria.
Sattuma saneli salaattini, mutta ihastuin ikihyviksi limetin ja retiisin yhdistelmään! Ihan huippu.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Mämmiä ja soijajugurttia

Mämmi on hyvää, mutta ei oikein paljaaltaan. Ihmettelen, ettei mieleeni ollut tullut ennen eilisiltaa kokeilla sitä soijajugurtin kanssa!

Mämmiä on muuten aika vaikea kuvata houkuttelevana.


Äärimmäisen yksinkertainen ja raikas lisuke, vegaaninen korvaaja kermalle:

maustamatonta soijajugurttia
paljon vaniljasokeria
ihan vähän sokeria

Ja siinä se! Hyviä kevätpyhiä!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Värikäs linssi-papukeitto

Viimeaikainen yliannostus sosekeittoa ja smoothieita johti tänään siihen, että valmistettava ruoka ei vahingossakaan ollut pillillä nautittavaa sorttia - keittoa tosin kyllä. Pehmeä lasku, siis?

Mietin tovin jos toisenkin, onko tällä reseptillä mitään postausarvoa, sillä se on hyvin simppeli ja koukuton, mutta viisaudenhampaan poisto-operaation jälkeen ensimmäinen kiinteä ruoka, jonka valmistin!
Syntyi kevyt ja värikäs keitto, tehtävänantona oli tehdä ruokaa vanhempieni kaappien antimista.



Värikäs linssi-papukeitto (3-4:lle):

1 l vettä
1 sipuli
4 perunaa (kokoluokkaa pieni kananmuna)
1 pss (300g) pakastevihanneksia (itse käytin Apetit Aurinkokasvikset-sekoitusta)
vajaa 1 dl punaisia linssejä
1 prk kidneypapuja (esikeitettyjä, valutettuna 230 g)
noin 2 tl kasvisliemijauhetta (Reformi) tai kasvisliemikuutio
kurkumaa
jauhettua inkivääriä
jauhettua korianteria
mustapippurirouhetta
oreganoa
suolaa
kookosmaitoa (0,5 dl - 1 dl tai maun mukaan)
tuoretta tai pakastepersiljasilppua

Mittaa vesi kattilaan ja lämmitä kiehuvaksi. Lisää hienonnettu sipuli ja lusikkaan sopiviksi paloiksi pilkotut perunat. Kypsennä hetki, lisää huuhdellut linssit, kasvisliemijauhe ja pakastevihannekset. (Tarkista pussista, tarvitseeko pakastevihanneksia kypsentää. Mikäli pelkkä lämmitys riittää, heitä ne joukkoon vasta loppuvaiheessa.) Keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia, lisää pavut ja mausta. Keitä vielä kunnes perunat ovat pehmenneet ja lisää kookosmaito. Ripottele pinnalle persiljasilppua ja tarjoa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Punaviinillä piristetty tomaattinen papukastike

Tekemäni ruuat ovat melko usein lähes aina "ohoenmuistanutkäydäkaupassaenkänytjaksamuttaonnälkä"-tyyppisiä viritelmiä, kaukana olen ekslusiivisia aineita käyttävistä kulinaristi-ruokasnobibloggaajista! Tosin, luovuus kukkii parhaiten aidatussa tarhassa, ja se jos mikä on sopivaa kun kaapista löytyy vain jämäaineksia.


Saanen siis esitellä päivän pikaruuan: Tomaattinen papukastike (kaksi annosta)

1 sipuli
1 porkkana
1 purkki esikeitettyjä papuja, valutettuna 230g (itse käytin GoGreenin luomuviljeltyjä valkoisia jättipapuja)
1 purkki (140g) tomaattipyrettä
1 dl vettä
1,5 dl punaviiniä
mustapippuria
ripaus sokeria
öljyä paistamiseen

Hienonna sipuli ja pilko porkkana ohuiksi viipaleiksi tai muuten pieneksi. Kuullota sipuleita öljyssä, lisää porkkanat ja paista hetki. Lisää tomaattipyre, vesi, viini, mustapippuri ja valutetut pavut. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kunnes alkoholi on haihtunut.
Tarjoa esimerkiksi keitetyn riisin kanssa.


On se viinin mahti kumma - heti tulee ruuasta panostetumpi ja fiinimpi vaikutelma, vaikka arkisesti tyhjensinkin kattilaan vain pullon jämät. Ja viini myös antaa puuttuvaa makua kastikkeelle kun ainekset itsessään eivät maistu kovin kummoiselle. Helppo kikka!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Raakaruokaa: täytetyt paprikat

Ensimmäinen raakaruokaresepti tässä blogissa! Tämä ruoka oli myös ensimmäinen oma ei-salaattimainen kokeiluni raakaruuan kanssa. Innoittajana toimi tämä ohje, pienin muokkauksin. Lisäsin muun muassa tähän avokadoa, joka parantaa vähän täytteen koostumusta ja tuo mukavaa kermaisuutta. Täytyy myös myöntää, että avokado on tämänhetkinen jumitusruokani. Syön sitä kaikissa muodoissa ja lisäilen sitä vähän kaikkeen... Voisin elää pelkillä avokadoilla!
Mutta takaisin paprikoihin: Kypsennystä ei tosiaan mitenkään jää kaipaamaan tässä, ruoka on ihanan raikas mutta samalla yllättävän tuhti ja täyttävä! Ihan päivällisen korvaava. Ja helppo valmistaa. Siksi helppo ruoka myös niille, jotka eivät ole tuttuja tämmöisen raakaruokahömpötyksen kanssa. Teen tätä itse melko usein, koska raaka-aineet löytyvät aina kaapista ja, no, koska tämä on herkullinen ja nopea!


Täytetty paprika (yhdelle)

yhteensä noin 1 dl pähkinöitä, siemeniä, manteleita ym.
pieni pala (puna)sipulia
1 porkkana
1-2 rkl aurinkokuivattuja tomaattikuutioita öljyssä
puolikas avokado
(sitruunamehua)
pari rkl öljyä
suolaa
mustapippuria
1 paprika


Rouhi pähkinät ja siemenet, raasta porkkana, pilko sipuli ja avokado. Yhdistä ainekset kulhossa, lisää aurinkokuivatut tomaattikuutiot ja mausta.
Huuhtele paprika, halkaise se pituussuunnassa ja poista siemenet. Jaa täyte puolikkaille ja syö!



Tein tätä ruokaa tänäänkin, mutta kuva ja ohje ovat vanhempia. Lisäsin tänään auringonkukansiementen ja mantelirouheen sekaan myös hampunsiemenrouhetta - toimi. Öljynä ohjeessa voi hyödyntää aurinkokuivattujen tomaattien öljyä tai sitten käyttää vaikka oliivi-, rypsi- tai kookosöljyä. Maun mukaan.